sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

iltaratsastelua

Juu ehdinkin jo tän päivän ratsastelua postata, mutta en silloin tiennyt että kiipustan vielä illalla hevosen selkään.

Olin juuri syönnyt iltaruuan, n. puol 19 aikaa kun naapurin susa kurvasi pihaan ja kysyi lähdenkö tallille. No mikäs siinä, ratsukamat uudestaan päälle, kamera kainaloon ja menoksi. Susa omistaa 15w issikkatamma Dikun. Hoideltiin Dikua ihan rauhassa, selvitettiin harja ja häntä yms.

Sitten laitettiin varusteet ja minä hyppäsin selkään. Varmaan tunnin vääntelin ja kääntelin Dikua käynnissä, Susa väitti ettei Diku ymmärrä peräänannosta tuon taivaallista, mutta ihan kivasti se poni siellä alhaalla kulki. Diku osaa tosi hienosti pohkeenväistöt! Niitä olikin ilo treenailla. Kokeilin myös vähän avoa. Sit menin ympyrällä ja semmoista. Aika rennosti mentiin. Otin sit vielä vähän tölttiä molempiin suuntiin, kun susa katsoi.

Syöteltiin Dikua ja sen kaveria vähän aikaa ennen kuin vietiin ne laitumelle, lauman luokse.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti