lauantai 9. kesäkuuta 2012

Esteitä..

..joiden yli mennään,eikä meinata.

Vaan kuinkas kävikään? Jep, arvasit oikein, aikomukseksi jäi joten ei menty aina ihan ekalla yrityksellä yli. Kuski vois huollattaa päänsä, niin ettei sitä epäröintiä olis ollenkaan..Joka kerta kun itse vähänkään epäröin, poni veti jarrut kiinni eikä hypätty. Jos taas tuntui että poni alkoi jännittämään, kuskikin jännitti ja jäätyi paikalleen "odottamaan että poni kieltää". Huuh, ei oo uusi juttu mulle..

Niin tosiaan, eilen oltiin Takkulassa hyppimässä, Marikan estetunnilla. Emma tuli mukaan kuvaamaan ja kuvapostaus ilmestyy kun saan kuvat Emmalta :). Tuossa jo vähän kerroinkin tunnista.. tai ainakin niistä epäonnistuneista hypyistä, tai siis hypyistä joita ei hypätty..

Esteitä oli seuraavanlaisia:
Katsomon edessä sarja, kaksi pystyä. Sitten silleen jännästi "diagonaalilla" okseri joka näytti pelottavan korkealta, ainakin 90cm, noin silmämääräisesti. Ja sitten oli vielä  halkaisijalla yksi pysty, jonka alla oli "portti" tai "lankku" miten se nyt sanotaankaan.

Ja eniten ongelmiahan aiheutti tuo halkaisijan este, koska se oli kuskin mielestä niin pelottava, vaikka korkeutta oli vaivaiset 70cm (ilman puomia jtn 50-60).  Kyllä siitä yli päästiin useita kertoja, mutta vähintään yhtä monta kertaa kielettiin.

Mentiin kaikkia esteitä yksittäisinä ja lopuksi pari pientä rataa. Joista viimeisin onnistui muuten hyvin mutta kappas, siellä halkaisijalla olikin se sama pysty mikä oltiin tultu jo monenmonta kertaa, kyllä, siihen lyötiin taas jarrut pohjaan. Miten sen epävarmuuden, mitä ei itsetiedosta, mutta poni huomaa, saa pois päältä? Ainakin ratsastuksen ajaksi, olisi hyvä että tietäisi missä se on-off nappula sijaitsee..

Nyt ei tipu tekstiä enempää. Nauttikaa videosta jonka äkkiä tekaisin ja kuvia sitten erikseen.. jossain vaiheessa.


Tänään en mene ratsastamaan, vapaa päivä oli parempi idea. Huomenna sit sinne kisoihin! :)

2 kommenttia:

  1. Joko sait hovikuvaajan kisoihin huomiselle? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en saanut, tai siis äiti ja iskä :D toisella videokamera toisella mun järkkäri.. yllätyin aika positiivisesti äitin ottamista kuvista, ja nyt alan kirjoittamaan kisoista postausta eli pääset näkemäänkin ne kuvat :DD

      Poista