maanantai 31. joulukuuta 2012

hei taas :)

Noniin nyt taas 2vk taukoa huoooooh! Päätin että tästä eteenpäin meen ainakin kerran viikossa ratsastaan Hipulla. Jos ei muuta ni yksin köpöttelen pellolla ja kävelen sen 8km sinne talliin, vaikka väkisin >.<.

Mut joo jälleen Takkulassa Marikan tunti. Jaaaa aluksi ratsastettiin poni vaan alas ja taipusaksi. Taivutusharjoituksia ravissa:
Aluksi oltiin tosi kankeita, mutta sitten alkoi sujumaan. Noi siniset on siis puomeja..
Sitten alettiin hyppääminen. Ensin ravissa kaksi ristikkoa joissa edellä ponnistuspuomi. Hippu innoistui suunnattomasti ja meinasi hypätä puomin takaa.. Oli tosi kiva päästä hyppäämään pitkästä aikaa :)

Jatkettiin laukan nostoilla A päädyssä ympyrällä. 2 nostoa kierroksen aikana. Oikealle meinasi olla vähän hankalaa kun en saanut ponia kulkemaan oikein päin.Vasemmalle, vaihdettiin C päätyyn, oli helpompaa, vaikka vasen laukka on huonompi.

Loppu raveissa taisin olla taivaassa :D olin niiiin väsynyt ja hikinen tunnin jälkeen, mutta totta kai minun piti vielä ratsastaa, ravi oli hyvä, Hippu pyrki alas ja kulki rennosti. Itse yritin pitää kädet hiljaa vierekkäin ja tehdä enemmän töitä pohkeilla.

Oltiin molemmat hikisiä, mutta iloisia, koska päästiin hyppäämään :) vaikka ei se mulle niin kovin ruusuista ollutkaan, kun Hippu vähän innoistui.. niin kuin videosta huomaa (otin onneksi äänet pois) tömisteltiin oikein olan takaa esteille, etenkin laukassa. Toisin sanoen: lähti vähän mopo poni hanskasta..

Toi musiikki sopi tosi hyvin :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti