maanantai 21. toukokuuta 2012

Pienen tauon jälkeen Hetailua

 9.5.2012
Hetalla ei ollut kenkää, jonka aikana en saanut sillä ratsastaa. Alku viikosta saatiin kenkä jalkaa ja keskiviikkona marika tuli pitämään koulutuntia. Mentiin oman tallin 'kentällä' joka osoittautui aika kuoppaiseksi ja epätasaiseksi. Marikan mukaan ei siellä enää ratsasteta, ennen kuin ollaan pohja saatu kuntoon (jos saadaan).

Koska hetalla nyt oli ollut se reilu viikon loma, odotettavissa oli pörheä poni joka halusi päästä liikkumaan. No juu halusihan se liikkua, mutta kuunteli kyllä pidätteitäkin ja oli tosi kivan tuntuinen, ainakin välillä. Ensin harjoiteltiin ravissa taivuttamista, suoralla uralla. Yritettiin saada Heta kuuntelemaan pidätteitä ja seuraamaan johtavaa ohjasotetta, ilman että ponin keho kääntyy, eli vain pää ja kaula sai kääntyä (taipua). Minun piti siis pitää sisäpohje hyvin kiinni ja myödätä ulko-ohjasta. Kuulostaako helpolta? Sitä se ei ollut, sillä ponia joutui oikein todenteolla 'potkimaan' sisäpohkeella, niin paljon yritti tulla vastaan. Ei se vielä mitään, mutta kun Heta ottaa pohkeen eteenajavana, ei sivulle vievänä apuna.. Noh tätä harjoiteltiin ja kyllä ihan hyviäkin pätkiä tuli.
   Sitten otettiin pysähdyksiä ja peruutuksia. Pysähdyksessä meidän täytyy oppia olemaan rauhassa. Etenkin Hetan pitää seisoa paikoillaan, ei saa stepata, ei saa heilutella päätään ja pitää pysyä alhalla&kevyenä kädelle. Minun taas pitää pitää pohkeet kiinni, kädet rauhassa, muistaa myödätä ja kevyt käsi, olettaen että ponikin on kevyt. Lopulta onnistuttiin seiomaan ainakin 4 sek. paikallaan, ilman pään heilutusta tai hermostunutta teputusta.
   Laukoissa sitten oli tää sama taivutus stydeemi kuin ravissa. Ja kun se alkoi sujumaan, niin otettiin pätkiä reipasta laukkaa ja sitten taas kiinni ja öö en nyt tiedä olisiko se ollut keski- vai harjoituslaukkaa, mutta kuitenkin hitaampaa kuin tää 'täysillä meno'. Niin ja minä olin koko ajan kevyessä istunnassa. Pari näitä vaihteluita ja sitten toisin päin, eli mahd. hidasta laukkaa. "Ajattele että laukkaatte paikallaan" sain useasti Marikalta kuulla. Tämä oli huomattavasti vaikeampaa kuin lisätty laukka! Mutta kyllä, taisimme jotenkin onnistua koska meitä kehuttiin hitaasta laukasta.. :'D
   Loppuraveissa mentiin sitten tätä rentoa, eteen-alas, ravia. Ei saanut kaahottaa. Taivutuksia, kaarevia uria, rauhaa. Yes, poni tuntui rennolta. Tätähän se on ollut joka kerta loppuraveissa. Poni taipuu hyvin, on kevyt kädelle, vähän juu kaahottaa mutta se on korjattavissa, ja ennenkaikkea, ollaan molemmat rentoina. Tähän oli hyvä lopettaa. Käpyttelin hetken 'kentällä' ja sitten ratsastin tallille.
   Tällä kertaa oli muuten 'uusi kuvaaja' kaverini Nenna :)) Kiitos kuvista siis hänelle!



näin se poni taipuu :)







11.5.2012
Perjantaina matkustettiin sitten Pyyrylään. Piti päästä hyppäämään kunnolla ja Takkulaan ei päässyt. Marika halusi jtn pelottavaa esteiden alle.. eli autonrenkaat, laineet, tötsiä ja jonkun kukkalaatikonkin se marika löysi.
Kävelin sen aikaa kun aikuiset (marika, äiti ja isä) rakentivat pelottavan näköisen radan. Tai no ei se nyt niin pelottavalta näyttänyt mutta yksi tehtävä joka epäonnistui ainakin 3 kertaa koska en vain kyennyt kääntämään Hetaa. Tai siis olisin varmasti pystynyt mutta pää ei antanut periksi.

Minullehhan on vikellystreeneissa todettu päävamma, joka meinaa estää mm. takaperin kuperkeikan alas hevosen selästä. Kummalista eikö vain? Jotkut kutsuvat tätä itsesuojeluvaistoksi, mutta minusta se on lähinnä päävamma joka estää tekemästä näitä ihan perusasioita (josta jo mainitsin yhden esimerkin).

Mutta asiaan, alku verkkana tehtiin ravissa kolmikaarista kiemurauraa jotta saataisiin poni taas taipumaan. Myös pysähdykset,peruutukset ja voltit kuuluivat alku verkkaamme. Laukoissa mentiin taas näitä reipas ja hidaslaukka juttuja joista jälkimmäinen sujui kehnosti. Reipasta laukkaa kyllä löyty! Huhhuh.. kyllä se pitkä sivu meni nopeasti sillä vauhdilla.

Ensiksi hypättiin yksittäistä pientä pystyä (joku 60cm). Ekalla kerralla epäröin aivan liikaa, ja jäin hypyssä jälkeen. Toisella kerralla meni paremmin ja kolmannella tuntui jo tosi hyvältä! Sitten tuli tämän vaikean tehtävän vuoro. Okserilta piti kääntyä tuolla samaiselle pystylle. Ja kulmahan oli aivan tajuttoman jyrkkä! No, I can't do it. Ja niin ei tehty sitä. Marika vaihtoi helpompaan harjoitukseen. Hypättiin laine pysty (joku 70cm)  ensin vasemmalta (este oli diagonaalilla H-B), eli H:sta B:hen, R:ssä täyskaarto, laukanvaihto ja sama este B:stä H:hon. Tämä sujui aika hyvin. Sitten tultiin sarja jonka eka osa oli 'pelottava' kukkalaatikko ja autonrenkaat! korkeus oli vaivaiset reilu 50cm.. Eikä todellakaan pelottava.Sarjan jälkeen kierrettiin pystyn takaa ja  Mielestäni loppuosan hypyistä suoriuduttiin hyvin ja odotan aika innolla kun ensi viikonloppuna on kisat :))




Ja vielä video kooste hypyistä:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti